Opinto-ohjaus

OP1, OP2 ja OP3

Opinto-ohjauksen keskeinen tavoite on tukea opiskelijaa lukio-opinnoissa ja siirryttäessä jatko-opintoihin. Opinto-ohjaus antaa myös valmiuksia työelämään ja yrittäjyyteen. Opinto-ohjausta on koko lukioajan siten, että ohjaus vastaa kunkin opiskeluvaiheen vaatimuksiin. Opinto-ohjausta järjestetään kokoryhmä-, pienryhmä- ja yksilöohjauksena. Henkilökohtaisen ajan opinto-ohjaajalle voi varata Wilman kautta. Erityisesti pidempää ohjausaikaa vaativat tapaamiset kannattaa sopia etukäteen.

Henkilökohtaisessa ohjauksessa opiskelija voi keskustella opinto-ohjaajan kanssa opintoihin ja koulutukseen liittyvistä kysymyksistä, mutta myös muista elämäntilanteeseen liittyvistä asioista. Tarvittaessa opinto-ohjaaja ohjaa opiskelijaa muihin opiskeluhuollon palveluihin tai esimerkiksi erityisopettajan vastaanotolle.

Opinto-ohjaaja seuraa yhdessä ryhmänohjaajan kanssa opiskelijan opintojen edistymistä. Opinto-ohjaajan lisäksi aineenopettajat ohjaavat opiskelijaa opintojaksovalinnoissa ja ylioppilaskirjoitusten ainevalintoihin liittyvissä kysymyksissä.

Opinto-ohjauksen opinnot tarjoavat opiskelijalle mahdollisuuden suunnitella omia lukio-opintojaan ja jatko-opintojaan sekä ammatillista suuntautumistaan. Opinto-ohjauksen materiaali on opiskelijan käytettävissä sähköisessä muodossa. Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, opintojaksovalinnat, ylioppilaskirjoitusten hajauttamissuunnitelma ja ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ovat niin ikään sähköisessä muodossa joko Wilmassa ja/tai muulla sähköisellä alustalla.

OP1 "Minä opiskelijana" ja OP2 "Jatko-opinnot, työelämä ja tulevaisuus" ovat kaikille pakollisia opintoja. Sekä OP1 että OP2 on hajautettu koko lukioajalle. Koko ryhmän lähiopetustunteja on ensimmäisen lukuvuoden aikana erityisesti 1. ja 4. periodin aikana. Toisen vuoden opiskelijoilla lähiopetusta on 2. ja 4. periodissa. Kolmannen vuoden opiskelijoiden lähiopetusta on 1. ja 2. periodissa.

OP2-opintojaksolla opiskelija tutustuu jatko-opintoihin ja työelämään. Opintojakson painopiste on toisella ja kolmannella lukuvuodella. Työelämään tutustuminen toteutetaan kuitenkin 1. vuoden aikana ja jo ensimmäisen lukuvuoden opiskelijalla on mahdollisuus osallistua opintokäynteihin ja alaesittelyihin.

Opiskelijalla on myös mahdollisuus suorittaa paikallinen opintojakso OP3 "Työelämään tutustuminen". Opintojakso suositetaan suoritettavaksi lomien aikana ja siitä on sovittava etukäteen opinto-ohjaajan kanssa.

Jatko-opintoihin ja työelämään tutustuminen

Jatko-opintoihin ja työelämään tutustutaan toimialaesittelyiden kautta. Niin sanottu hybridiosaaminen on nykyisen työelämän kannalta keskeistä: omaa osaamistaan voi rakentaa monin eri tavoin. Toimialaesittelyiden tavoite on auttaa opiskelijaa löytämään omia kiinnostuksen kohteitaan ja tarjota mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen esimerkiksi lukiolaisille suunnattujen korkeakoulukurssien kautta.

Keskeisiä toimialoja

  • Teknologiateollisuus (esim. elektroniikka - ja sähköteollisuus, kone -ja metalliteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu- ja konsultointi sekä tietotekniikka)
  • Finanssiala (esim. pankki-, vakuutus -ja sijoitustoiminta, taloustieteet, valtiotieteet, liiketalous)
  • Elintarviketeollisuus (esim. elintarviketieteet, ravitsemusala, ympäristöala, tekninen ala)
  • Energia-ala (esim. tekniikan ala, insinööri ja DI)
  • Hyvinvointiala (sosiaali- ja terveysalat, liikunta-ala)
  • Kemianteollisuus (tekniikka, luonnontieteet)
  • Matkailu- ja ravintola-ala (esim. restonomi ja elintarvikeala)
  • Metsäteollisuus (esim. maa- ja metsätaloustieteet, biotuote- ja prosessitekniikka, ympäristöala)
  • Palvelualat (esim. digialan opintotarjonta, viestintä- ja informaatioala, kielet)
  • Taloushallinto (esim. liiketalous, kauppatieteet)
  • Tekstiili - ja muotiala (artenomi, vestonomi, taiteet, muotoilu, tekniikka)

Opinto-ohjauksessa tutustutaan OP2-opintojakson sisältöihin ja toteuttamiseen. Eri alojen opiskelijat ja työelämän edustajat esittelevät omia koulutusalojaan/työtään vierailukäynnein ja virtuaalisesti (Zoom, Teams, FaceTime, YouTube), alasta ja esittelijöistä riippuen joko aineenopettajan tai opinto-ohjauksen tunneilla. Aineenopettajat vastaavat yhteistyössä opinto-ohjaajan kanssa oman alansa korkeakouluopintojen esittelystä.

Jokainen opiskelija osallistuu vähintään kerran jonkun korkeakoulun/yliopiston abipäiville. Käyntikohteet ovat pääasiassa Lapin ja Oulun alueella, mutta virtuaalisesti osallistutaan kattavasti myös muiden korkeakoulujen tarjontaan.

Kansainväliseen koulutustarjontaan tutustutaan lähinnä opinto-ohjauksessa sekä esimerkiksi kielten tunneilla. Työelämän edellyttämää osaamista kehitetään muutenkin yhteistyössä kielten opetuksen kanssa (työpaikkahakemukset, CV jne.).

Opinto-ohjauksen vuosikello

Vuosikello on ohjeellinen ja etenee opiskelijan henkilökohtainen opiskeluohjelman mukaisesti. Opintojen etenemistä seurataan periodeittain. Opintosuunnitelma ja yo-kirjoitussuunnitelma ovat luonteeltaan prosesseja ja niitä päivitetään opintojen edellyttämällä tavalla.

© 2021 Ylitornion yhteiskoulun lukio
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita